Brain Relief -hoidosta apua unihäiriöihin

16.01.2022

Uni - tuo hyvinvointimme yksi tärkeimmistä peruspilareista ravinnon ja liikunnan lisäksi. Tosiasia on, että tarvitsemme unta, se on biologisesti välttämätöntä. Jokaisen tulisi vaalia unta, jotta arki olisi mahdollisimman sujuvaa ja tasapainoista ja jotta aivomme voisivat hyvin. Laadukkaan unen aikana aivoissamme tapahtuu uskomattoman paljon asioita. Kun menemme levolle, aivoissa alkaa aherrus. Mm. palautuminen, oppiminen ja asioiden järjestäytyminen tapahtuu nukkuessamme. Myös vastustuskyky vahvistuu. Ei ole siis mikään huono asia, jos nukkuu paljon! Toisaalta, liikaunisuuskin voi olla ongelmallista. Unen tarve on yksilöllistä ja se vaihtelee. Mistä tietää, että on nukkunut tarpeeksi? Yleensä siitä, jos herää virkeänä.

Unen aikana aivoissamme tapahtuu uskomattoman paljon asioita.

Kun uni häiriintyy, se vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämäämme, perheeseen, työhön, kaikkeen. Mistään ei tule mitään, jos ei saa levättyä riittävästi. Unihäiriöt heikentävät muistia ja keskittymiskykyä, reaktionopeudet hidastuvat, päätöksenteko vaikeutuu, virheiden mahdollisuus kasvaa. Unihäiriöt vaikuttavat myös mielenterveyteemme ja mielentilaamme. Itse olen erittäin vaativa nukkuja ja olenkin alkanut panostamaan unen laatuuni. Mikäli joku häiritsee nukahtamistani, tulen todella ärtyisäksi ja, sen huomaa kyllä sitten kaikki ympärilläni olevat

Unihäiriöt mm. heikentävät muistia, päätöksenteko vaikeutuu ja virheiden mahdollisuus kasvaa.

Uni voi häiriintyä ihan arkisista asioista. Pikkulapsiaikana lapset voivat valvottaa ja herättää useita kertoja yön aikana ja tätä voi jatkua pitkään. Joillakin on tapana murehtia asioita ja tämäkin voi vaikeuttaa unen saantia. Työ voi olla stressaavaa ja sekin näkyy heikentyneessä unen laadussa tai nukahtamisvaikeutena. Yksi huono yö ei ole vielä vaarallista, mutta jos huomaat, että unesi häiriintyy toistuvasti, on jokin pielessä ja siihen on hyvä reagoida ajoissa. Meidän lapset ovat molemmat valvottaneet öisin ja oikeasti kärsin siitä, etten saanut nukkua kokonaisia öitä. Heräilyjä oli noin parin tunnin välein. Eräs lastenlääkäri sanoi minulle kerran, että vähintään 5 tuntia pitäisi saada nukkua heräilemättä. No, se ei todellakaan toteutunut meillä. Yritimme järjestellä asioita niin, että minulla olisi mahdollisuus nukkua koko yö. Veimme esimerkiksi lapset mummulaan hoitoon. Mutta koska olin tottunut heräilemään öisin, en silloinkaan osannut nukkua heräilemättä, vaan heräsin vaistomaisesti useita kertoja yössä. Välillä nukuin kellarikerroksessamme, johon ei kuulunut häiritseviä ääniä. Siellä nukkuminen onnistui.

Jos unihäiriöt jatkuvat, on siihen syytä reagoida ajoissa.

Aina unihäiriöihin ei kuitenkaan löydy mitään selkeää syytä. Selvää on kuitenkin se, että laadukas uni on saatava takaisin keinolla millä hyvänsä. Mitä sitten voi tehdä, jotta saisi paremmat unenlahjat? On hyvä ymmärtää, että jokainen voi opetella nukkumaan paremmin. Se on siis opittavissa oleva taito, eikä ihmisen ominaisuus, johon ei voisi vaikuttaa. Tässä muutamia vinkkejä, joilla voit kehittyä hyväksi nukkujaksi:

  • Huolehdi säännöllisestä unirytmistä: mene nukkumaan säännöllisesti samaan aikaan ja herää samaan aikaan.
  • Rauhoita ilta hyvissä ajoin, 1 - 2 tuntia ennen nukkumaan menoa. Kuntosalilla huhkiminen illalla ei siis välttämättä ole hyvä idea. Sen sijaan kirjan lukeminen tai jooga rauhoittavat ja valmistelevat sopivasti mieltä.
  • Syö vain kevyesti illalla ennen nukkumaan menoa, juo maltillisesti.
  • Älä selaa puhelinta / tietokonetta illalla tai ainakaan enää sängyssä.
  • Minimoi häiriötekijät: jos puhelimen on pakko olla makuuhuoneessa, laita se edes äänettömälle.
  • Pidä makuuhuone raikkaana. Tuuleta makuuhuone ennen nukkumaanmenoa ja nuku puhtaissa lakanoissa.
  • Uni maistuu hieman viileämmässä lämpötilassa, joten pidä makuuhuoneessa hieman normaalia alhaisempi lämpötila.
  • Jos olet valoherkkä, käytä silmälappuja tai pimennysverhoja.
  • Jos olet ääniherkkä, pidä korvatulppia.
  • Jos olet luonteeltasi murehtija tai huolehtija, pyri jättämään murheet ja huolet makuuhuoneen ulkopuolelle.

Jos unesi kuitenkin häiriintyy, tässä vinkkejä, joilla itse olen saanut unen päästä kiinni:

  • Rentouttavan musiikin kuuntelu
  • Piikkimatto selän alla tai piikkityyny niskassa
  • Villasukat jalassa
  • Äänikirjan kuunteleminen
  • Hengitysharjoitukset

Lisäksi olen kuullut, että Neurosonic-hoidot ovat auttaneet joitakin saamaan apua uniongelmiin.

Brain Relief -hoito parantaa unen laatua.

Olen onnekas, koska saan auttaa unihäiriöistä kärsiviä. Nimittäin Brain Relief -hoito parantaa unen laatua. Tästä ei ole tieteellistä näyttöä, mutta asiakkaiden palautteen perusteella hoidon vaikutukset unenlaatuun ovat selkeät. Brain Relief -hoitohan aktivoi parasympaattista hermostoa, eli meidän rauhoittumismekanismia eli siinä mielessä ihan loogista, että sillä on positiivinen vaikutus uneen. Voin rehellisesti sanoa, että 99 % asiakkaistani, jotka kärsivät unihäiriöistä, ovat kertoneet saaneensa apua Brain Relief -hoidosta. Uskon heitä. Eräskin asiakkaani ei ollut nukkunut moneen vuoteen, mutta ensimmäisen Brain Relief -hoitonsa jälkeen hän nukkui 8,5 tuntia heräämättä kertaakaan. Toinen asiakkaani oli potenut unihäiriöitä noin kuukauden ajan, eikä hän saanut unta iltaisin, mutta Brain Relief -hoidon jälkeisenä iltana hän nukahti hyvin ja nukkui koko yön. Tässä siis vain pari asiakaspalautetta esimerkiksi. Uskokaa tai älkää, mutta Brain Relief -hoito hoitaa myös hoitajan unta: huomaan heti oman uneni olevan parempi silloin, kun olen tehnyt Brain Relief -hoitoja!

Jos kärsit unihäiriöistä ja etsit sopivaa hoitokeinoa, suosittelen lämpimästi kokeilemaan Brain Relief -hoitoa. Meitä Brain Relief -hoitajia on jo yli sata ympäri Suomea, joten luulisi, että ainakin melko läheltä apu löytyy. Jos asustelet Pirkanmaalla, olet lämpimästi tervetullut Huilimoon.